”Kuuntelen, en tuomitse”

karloskotkas

Karlos Kotkas on isämentori. Hän tapaa mentoroitavaansa, itseään nuorempaa perheenisää pari kertaa kuukaudessa. He tekevät yhdessä tavallisia juttuja, joko lasten kanssa tai ilman.

Puheenaiheita ei koskaan määritellä etukäteen, vaan puhetta syntyy mistä milloinkin.

– Avuksi olen varmaan eniten voinut olla ihan vaan kuuntelemalla ja esittämällä kysymyksiä. En ole halunnut millään muotoa lähteä neuvomaan. Omista kokemuksistanikin kerron ennemminkin esimerkinomaisesti.

Arkisia asioita

– Jos meillä on lapset mukana, käymme vaikka uimahallissa. Kahden kesken on tehty remppahommia tai muuta sellaista toiminnallista. Mentortoiminnassa onnistumisen kannalta minusta on tärkeää, että mentorparien muodostamisessa pyritään kiinnittämään huomiota myös parien yhteensopivuuteen. On hienoa, että minulta ja mentoroitavaltani löytyy yhdistäviä tekijöitä, esimerkiksi yhteisiä harrastuksia, Karlos sanoo.

Karlosilta kysytään usein, miten aika riittää vapaaehtoistoimintaan, kun on kolme omaa alakouluikäistä lasta ja oma työ.

– Vastaus on, että aina tapaamisten jälkeen minulla on energinen ja voimaantunut olo. Koen saavani myös itse voimavaroja mentortoiminnasta. Tapaamisissa tulee samalla reflektoitua omaakin perhe-elämää ja oma jaksaminenkin lisääntyy.

– Olen varma, että sen jälkeen kun virallinen mentorointisuhde päättyy, ystävyys jää ja tulemme pitämään yhteyttä.

 

Äiti- tai isämentorit tarjoavat lapsiperheen vanhemmille henkistä tukea, vertaisuutta ja arjen tukea. Äiti- ja isämentoritoiminta toteutetaan yhteistyössä Helsingin kaupungin ja Espoon kaupungin lapsiperhepalveluiden (esim. neuvola) kanssa.

 

Teksti ja kuva: Tuuli Daavittila